Talvi ei ole vain vuodenaika, se on asennekysymys. Olen nähnyt vuosien varrella Kiviniemen Tilalla satoja vieraita. Osa tulee varustautuneena kuin olisivat lähdössä naparetkelle, toiset saapuvat tennareissa ihmettelemään, miksi varpaat eivät tunne enää mitään kymmenen minuutin jälkeen. Tämä teksti ei ole mikään kiiltokuvamainen ”nauti talven taiasta” -höttö, vaan rehellinen katsaus siihen, mitä tuolla hangessa kannattaa oikeasti tehdä ja miten siitä selviää nautinnon puolelle.
Kun pakkasmittari näyttää -15 astetta ja järven selkä on jäässä, luonto muuttuu täysin. Äänet katoavat. Se on se hiljaisuus, jota kaupungista ei löydä rahallakaan. Mutta jotta siellä pärjää, pitää tietää pari perusjuttua. Tässä on meidän kokemuksemme pohjalta parhaat tavat ottaa kaikki irti Suomen talvesta, ilman, että reissu päättyy hypotermiaan tai hermoromahdukseen huonojen varusteiden takia.
Liukulumikengät – Tämän hetken kovin sana (ja syystä)
Jos olisit kysynyt minulta kymmenen vuotta sitten, sanoisin että hanki metsäsukset. Ne perinteiset, kolme metriä pitkät Järviset. Mutta maailma muuttuu. Nykyään jos haluat liikkua metsässä helposti, vastaus on liukulumikenkä.
Monet luulevat näitä joksikin markkinamiesten keksinnöksi, mutta ne yhdistävät nerokkaasti suksen liu’un ja lumikengän pidon. Olen rymynnyt näillä pusikoissa ja avoimilla järvenselillä, ja ero tavalliseen lumikenkään on valtava:
- Tavallisella lumikengällä kävelet, mikä on raskasta. Jokainen askel pitää nostaa. Liukulumikengällä liu’utat jalkaa, mikä säästää lonkkia ja energiaa pitkällä lenkillä.
- Siteet ovat yleensä ”universal”-mallia, eli et tarvitse 400 euron monoja. Omat tukevat vaelluskengät tai jopa raskaammat talvisaappaat (kuten Sorelit tai Kuomat) toimivat, kunhan nilkka on tuettu.
- Kääntyminen tiheässä kuusikossa on mahdollista. Yritäpä kääntää 280-senttistä metsäsuksea riukukuusikossa ilman, että kiroilet ääneen. Ei onnistu.
Yksi vinkki kuitenkin: jos lumi on todella nuoskaa ja märkää, pohjassa oleva nousukarva (se karva-alue, joka antaa pidon ylämäessä) voi kerätä lunta. Pidä mukana silikonisuihketta tai jäänestoainetta pohjia varten. Se pelastaa retken.
Pilkkiminen vaatii luonnetta (ja oikeat eväät)
Pilkkiminen jakaa ihmiset kahtia. Toisten mielestä se on meditatiivista neroutta, toisten mielestä täyttä hulluutta istua reiän äärellä palelemassa. Kiviniemen rannoilla on nähty molempia. Mutta pilkkimisessä on juju, jota kiireinen ihminen ei heti tajua: se on lupa olla tekemättä mitään.
Mutta unohdetaan romantiikka hetkeksi. Jotta homma on kivaa, tarvitset oikeasti hyvän kairan. Jos jää on 40–50 senttiä paksua, tylsällä kairalla vääntäminen on varma tapa saada hiki pintaan ja sen jälkeen kylmä. Hyväkuntoinen, halkaisijaltaan 4–6 tuuman kaira on ehdoton. Liian iso reikä on turha, liian pienestä ei saa kuhaa ylös jos onni potkaisee.
Ja sitten se tärkein: jakkara. Reppujakkara on klassikko, mutta eristys on kaiken a ja o. Laita pyllyn alle solumuovia. Kylmyys nousee alhaalta ylös, ei toisinpäin.
Syötit? Kärpäsentoukat ovat standardi, mutta surviaisentoukat ovat usein tehokkaampia, jos kalat ovat nirsolla päällä. Niiden käsittely pakkasessa kohmeisilla sormilla on tosin oma taiteenlajinsa. Olen nähnyt, kuinka moni luovuttaa viiden minuutin jälkeen, kun kädet ovat jäässä. Hanki ohuet, tiukat alushanskat, joilla pystyy käsittelemään pieniä koukkuja ilman, että paljas iho koskettaa metallia.
Avantouinti – Hullujen hommaa vai terveyslähde?
Kiviniemen saunassa istuneet tietävät, että löyly on vain puolet kokemuksesta. Toinen puoli on se shokki, kun laskeudut hyiseen veteen. Avantouinti on noussut valtavaan suosioon, mutta siinäkin näkee vaarallisia virheitä.
Ensinnäkin, älä koskaan mene avantoon yksin, jos olet aloittelija. Kylmäshokki voi salpaa hengityksen. Keho reagoi paniikilla: ”Mitä teet, me kuollaan!” Tässä kohtaa pitää pakottaa itsensä puhaltamaan ilmaa rauhallisesti ulos. Kun hengitys tasaantuu, vesi ei enää tunnukaan veitsenterävältä.
Teen aina itse näin: pipo päähän (lämpö karkaa päästä), neopreenitossut tai villasukat jalkaan. Paljaat varpaat jäätyvät kiinni metallisiin uimistikkaisiin pelottavan nopeasti. Ja se nousu sieltä. Älä juokse saunaan. Seiso hetki laiturilla, anna veren kiertää, tunne se pistely iholla. Se on endorfiiniryöppy, joka voittaa minkä tahansa energiajuoman.
Metsäretken ruokahuolto: Enemmän kuin makkaraa
Talvella kulutus on kova. Keho polttaa kaloreita pelkästään lämpimänä pysymiseen. Siksi ”kevyt lounas” on metsässä huono idea. Tarvitset rasvaa ja hiilaria.
Perinteinen makkaranpaisto nuotiolla on toki klassikko, mutta rehellisesti sanottuna puolet kerroista makkara on pinnalta musta ja sisältä jääkylmä. Olen kehitellyt vuosien varrella paremman taktiikan. Viillä makkaraan syvät viillot spiraalina ympäri. Se kypsyy tasaisemmin.
Mutta jos haluat tehdä vaikutuksen retkiseuralaisiin, ota mukaan valurautainen pieni paistinpannu tai muurikka. Voita pannulle, ja paista ruisleipiä. Tai tee ”tikkuahvenia”, jos pilkkionni suosi. Mikään, siis ei mikään, voita tulella valmistettua nokipannukahvia. Älä mittaa puruja lusikalla. Kourallinen on hyvä mitta. Anna sen kiehahtaa kolmesti, säikäytä tilkalla kylmää vettä (jotta purut laskeutuvat) ja nauti. Jos kahvissa ei ole yhtään poroja seassa, se ei ole aitoa retkikahvia.
Pukeutumisen lyhyt oppimäärä (Unohda puuvilla)
Tätä ei voi toistaa liikaa: puuvilla tappaa. Tai no, ei ehkä tapa, mutta se tekee reissusta kurjan. Puuvilla imee kosteuden, pitää sen iholla ja muuttuu märkä rätiksi, joka jäähdyttää sinut heti kun pysähdyt.
Kerrospukeutuminen on termi, jota hoetaan joka paikassa, mutta tässä on se yksityiskohta, joka usein unohtuu: taukotakki. Kun hiihdät tai rämmit lumikengillä, sinulla on kuuma, vaikka pakkasta olisi -20. Keho tuottaa lämpöä. Mutta heti kun pysähdyt juomaan kaakaota, kylmä iskee minuutissa. Sinun pitää pystyä heittämään paksu untuva- tai toppatakki kuorikerroksen päälle heti tauon alkaessa. Ei alle, vaan päälle. Se on nopeampaa ja säilöö lämmön heti.
Käsineissä rukkaset voittavat sormikkaat luvuin 6-0. Kun sormet ovat yhdessä, ne lämmittävät toisiaan. Jos tarvitset sorminäppäryyttä (esimerkiksi kameran tai ongen kanssa), käytä ohuita sormikkaita rukkasten alla.
Talviyö ulkona – Elämys vai kärsimys?
Jotkut hurjat haluavat nukkua ulkona. Kiviniemen maastoissa on nähty riippumattoretkeilijöitä keskellä tammikuuta. Se on mahdollista, ja jopa mukavaa, jos eristys on kunnossa.
Maasta hohkava kylmyys on pahin vihollinen. Yksi makuualusta ei talvella riitä. Ota kaksi: alle taiteltava solumuovialusta ja päälle ilmatäytteinen, jossa on korkea R-arvo (eristävyysarvo). Ja makuupussiin kannattaa mennä villakerrasto päällä, kuivat villasukat jalassa. Vinkki, jonka opin kantapään kautta: laita aamun vaatteet makuupussin jalkopäähän yöksi. Mikään ei ole hirveämpää kuin vetää -25 asteiset, jäätyneet housut jalkaan lämpimästä makuupussista noustessa.
Lopuksi: Valo ja pimeys
Talviaktiviteeteissa on muistettava valo. Tai sen puute. Iltapäivällä kahden jälkeen alkaa hämärtää. Se tulee nopeasti, varsinkin metsän siimeksessä. Otsalamppu ei ole ”varuste”, se on henkivakuutus. Ja nimenomaan sellainen, jossa on vaihdettavat paristot tai vara-akku mukana. Kylmä syö akut tyhjäksi hetkessä. Pidä vara-akkua lähellä kehoa, povitaskussa, jotta se pysyy lämpimänä.
Talvi luonnossa ei ole suorittamista varten. Se on sitä varten, että muistaa taas olevansa pieni osa jotain suurempaa. Kun seisot jäällä, tähdet loistavat kirkkaammin kuin missään muualla, ja on niin hiljaista että korvissa soi, tiedät olevasi perillä.