Ollaanpa rehellisiä heti alkuun. Luonnossa liikkuminen on muuttunut valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kun aikoinaan Kiviniemen Tilan toiminnassa katselimme vaeltajia, he olivat usein ”vanhan liiton” kulkijoita – rinkat olivat haalistuneita, saappaat lankattuja ja kartta oli paperia. Nykyään polut ovat täynnä uudenlaista intoa, mikä on mahtavaa, mutta se tuo mukanaan omat haasteensa.
Kestävä retkeily ei ole rakettitiedettä, eikä se tarkoita sitä, että sinun pitäisi pukeutua hamppuun ja syödä vain kaarnaa. Kyse on maalaisjärjestä ja siitä, että haluamme näiden paikkojen olevan olemassa vielä silloinkin, kun lapsenlapsiemme lapset haluavat paistaa makkaraa nuotiolla. Olen nähnyt omin silmin, mitä massaturismi voi pahimmillaan tehdä herkälle rantaekosysteemille, mutta olen myös nähnyt, miten pienet muutokset asenteissa pelastavat tilanteen.
Tässä ei luetella sääntökirjaa ulkoa. Käydään läpi seikat, jotka oikeasti merkitsevät metsässä, perustuen siihen, mitä olen vuosien varrella tiskin takana ja polkujen varsilla oppinut.
Jokamiehenoikeudet eivät ole lupa törttöillä
Suomessa meillä on tämä uskomaton etuoikeus, jokamiehenoikeudet. Ulkomaalaisille vieraille tätä joutuu usein selittämään, sillä he eivät voi uskoa, että toisen metsässä saa kävellä luvallisesti. Mutta tässä tulee se isoin väärinkäsitys: oikeus ei ole sama asia kuin omistajuus.
Kiviniemen Tilalla näimme usein tilanteita, joissa raja yksityisyyden ja retkeilyn välillä hämärtyi. Kun pystytät telttaa tai valitset taukopaikkaa, mieti näitä:
- Jos näet talon ikkunasta sisään, olet liian lähellä. Yksityisyys on pyhä asia, oli kyseessä mökki tai vakituinen asunto. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos et ole varma, olet todennäköisesti liian lähellä.
- Viljapellot ja istutukset eivät ole oikopolkuja. Vaikka talvella hanki kantaa, kesällä yksi seurue voi talloa alleen sadon yllättävän suurelta alalta.
- Sammal ja jäkälä irtoavat helposti, mutta kasvavat takaisin tuskastuttavan hitaasti. Kallioilla sammalmaton potkiminen irti on vahinko, joka näkyy vuosikymmeniä.
Kyse on kunnioituksesta. Kun liikut luonnossa, olet kylässä. Käyttäydy sen mukaisesti.
Roskaton retkeily: Banaaninkuori-myytti
Tähän törmää jatkuvasti. ”Kyllähän tämä maatuu”, sanotaan ja heitetään banaaninkuori tai omenanraato kanervikkoon. Totta, se maatuu. Mutta tiedätkö kuinka kauan se kestää Suomen viileässä ilmastossa?
Banaaninkuori voi säilyä keltaisena, sitten mustana ja limaisena, jopa kaksi vuotta, jos se ei päädy eläimen suuhun. Ja eläimillekään vieraslajit eivät ole parasta ravintoa. Pahinta on kuitenkin se visuaalinen saaste. Kukaan ei halua tulla ihailemaan upeaa järvimaisemaa ja löytää kivikosta biojätekasaa.
Olen kerännyt kivien koloista uskomattomat määrät tupakantumppeja. Suodatin, filtteri, on muovia. Se ei maadu ihmisiässä. Se murenee mikromuoviksi ja päätyy lopulta siihen samaan järveen, josta ehkä otat löylyvedet.
Käytännön vinkki roskiin:
- Ota mukaan yksi ylimääräinen minigrip-pussi. Sinne menevät omat roskat, ja sinne mahtuu yllättävän paljon myös muiden jättämää sälää, jota polulta löytyy.
- Kuori eväät kotona valmiiksi rasioihin. Vähemmän kannettavaa, vähemmän roskaa metsässä.
- Tupakoitsijat: taskutuhkis. Filmipurkki, vanha pastillirasia, mikä tahansa tiivis purkki. Maailman helpoin ekoteko.
Tulenteko: Enemmän kuin vain tunnelmaa
Makkaranpaisto kuuluu retkeilyyn kuin hyttyset juhannukseen, eikö? Kyllä, mutta tulenteko on myös se asia, joka aiheuttaa eniten harmaita hiuksia maanomistajille ja pelastuslaitokselle.
Kiviniemen Tilan mailla ja lähialueilla on nähty useampi ”läheltä piti” -tilanne. Metsäpalovaroitus ei ole suositus, se on laki. Kun varoitus on voimassa, avotulta ei tehdä. Piste. Ei edes siihen viralliselle, kivetylle nuotiopaikalle, jos se ei ole hormillinen keittokatos (ja silloinkin on syytä olla varovainen kipinöiden kanssa).
Paras sijoitus vastuulliselle retkeilijälle on kunnon retkikeitin. Trangia tai moderni kaasupoltin on nopea, siisti ja turvallinen. Sillä keität kahvit sielläkin, missä polttopuita ei ole tarjolla – ja säästät luontoa, kun et kisko oksia puista (mikä on muuten myös kiellettyä ilman maanomistajan lupaa).
Mistä tietää, saako tulen tehdä?
Kansallispuistoissa tulenteko on sallittu vain merkityillä paikoilla. Muilla alueilla tarvitset aina maanomistajan luvan. Älä oleta, että vanha nokinen kivenkolo rannassa on virallinen tulipaikka. Se on todennäköisesti luvaton nuotiojäänne. Älä tee uusia.
Varusteet: Vuokraa, korjaa, lainaa
Retkeilybisnes on nykyään valtavaa välineurheilua. Kaupat pursuavat toinen toistaan ”teknisempiä” takkeja ja ultrakevyitä telttoja. Mutta onko kestävyyttä ostaa uusi kuoritakki joka vuosi?
Kiviniemen Tilan yksi perusperiaatteista oli välinevuokraus. Se ei ollut vain liiketoimintaa, vaan tapa vähentää turhaa kulutusta. Jos käyt melomassa kerran kesässä, sinun ei tarvitse omistaa kajakkia. Jos nukut teltassa kaksi yötä vuodessa, laadukkaan teltan vuokraaminen on ekologisempaa (ja halvempaa) kuin halvan ”festariteltan” ostaminen, joka hajoaa ensimmäisessä myrskyssä.
Ennen kuin ryntäät kauppaan:
- Kysy kaverilta. Useimmilla meistä on kaapit täynnä kampetta, joka joutaa lainaan.
- Huolla vanhaa. Kunnon vaelluskengät kestävät kymmeniä vuosia, jos niitä rasvaa ja pohjat uusii suutarilla. Gore-Tex-kalvon tukkeutuminen ei tarkoita, että takki on roskiskamaa – se pitää pestä ja kyllästää uudelleen.
- Osta käytettynä. Retkeilykirpparit ovat kultakaivoksia. Siellä myydään usein huippulaatua, jota on käytetty kerran Karhunkierroksella ja todettu, ettei vaellus ollutkaan ”oma juttu”.
Vesi ja tiskaaminen – Älä pilaa juomavettäsi
Tämä on asia, jota harva tulee ajatelleeksi. Saavumme kirkasvetisen lammen rantaan, syömme puurot ja ryntäämme rantaan pesemään kattilat Fairylla. Vesi vaahtoaa hetken ja kirkastuu sitten.
Ongelma on se, että jopa biohajoavat pesuaineet ovat haitallisia vesieliöstölle, jos ne päätyvät suoraan veteen. Ne vaativat maaperän bakteereja hajotakseen. Puhumattakaan ravinteista (ruuantähteistä), jotka rehevöittävät noita kirkkaita lampia.
Oikea tapa tiskata erämaassa (ja miksei mökkirannassakin):
- Ota vettä kattilaan tai tiskivatiin.
- Siirry vähintään 10-20 metrin päähän vesirajasta, kuivalle maalle.
- Pese astiat siellä. Käytä pesuainetta säästeliäästi, usein pelkkä kuuma vesi ja harja riittävät.
- Kaada tiskivesi maahan, mielellään johonkin kivikkoon tai sammaleeseen, ettei se valu suoraan takaisin järveen. Maa toimii suodattimena.
Sama pätee peseytymiseen. Älä saippuoi itseäsi järvessä. Ota ämpäri, mene rannalle, pese siellä.
Ruuhkat ja ”Secret Spotit”
Sosiaalinen media on kaksiteräinen miekka. On upeaa nähdä kuvia hienoista kohteista, mutta ilmiö on johtanut tiettyjen paikkojen täydelliseen ruuhkautumiseen. Kun sata ihmistä jonottaa samalle kallionkielekkeelle ottamaan saman kuvan, luontokemuksesta katoaa jotain olennaista – ja luonto kuluu.
Vastuullinen retkeilijä uskaltaa poiketa massasta. Sen sijaan, että suuntaisit sinne suosituimpaan kansallispuistoon heinäkuun viikonloppuna, tutki karttaa. Lähimetsät ja vähemmän tunnetut luontopolut tarjoavat usein aidomman rauhan. Suomi on täynnä mielettömiä paikkoja, joilla ei ole omaa hashtagia.
Varsinkin sesonkiaikoina kannattaa suosia valmiita reittejä ja pitkospuita. Ne on tehty syystä: ohjaamaan kulutusta pois herkimmiltä alueilta. Oikominen jäkälikössä säästää ehkä minuutin, mutta jättää jäljen, joka näkyy vuosia.
Paikallisten palveluiden käyttö
Lopuksi, kestävä matkailu on myös taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Maaseudun matkailuyrittäjät, kuten Kiviniemen Tila, elävät siitä, että vierailijat käyttävät palveluita.
Jos ajat Helsingistä Lappiin ja ostat kaiken ruuan ja bensan lähtöpisteestä automarketista, hyöty kohdealueelle on tasan nolla, kun taas kuormitus (roskat, teiden kuluminen) jää sinne. Pysähdy paikalliseen kahvilaan, osta eväät kyläkaupasta, vuokraa se kajakki paikalliselta yrittäjältä tai palkkaa opas.
Se jättää euroja alueelle ja varmistaa, että palveluita on tarjolla jatkossakin. Ja rehellisesti sanottuna – paikallinen yrittäjä osaa kertoa ne parhaat tarinat ja neuvot, joita et Googlesta löydä.
Luonto kiittää, ja niin kiittävät paikallisetkin.