Se on jännä juttu, miten pelkkä ulkoilman hengittäminen muuttaa ihmisen makuaistia. Kotona tavallinen ruisleipä on nyt vain leipä, mutta kun olet kävellyt kymmenen kilometriä rinkka selässä ja istahdat kannon päälle, sama nihkeä eväsleipä maistuu Michelin-tähden aterialta. Kiviniemen tilalla tätä ilmiötä tuli todistettua vuosikaudet. Olemme nähneet kaikenlaisia kokkeja hikisistä vaeltajista hääseurueisiin, ja jos jotain olen oppinut, niin sen, että nuotiokokkaus ei ole rakettitiedettä – mutta siinä on helppo epäonnistua surkeasti, jos perusasiat unohtuvat.
Useimmat meistä ovat kokeneet sen pettymyksen: makkara on pinnalta musta ja sisältä jääkylmä. Tai vesi ei suostu kiehumaan, koska tuuli vie kaiken lämmön harakoille. Tässä ei nyt luennoida kaloreista tai ravintoarvoista, vaan puhutaan siitä, miten saat ruoan oikeasti onnistumaan, kun käytössäsi on vain tuli, rautaa ja hyvät raaka-aineet.
Tuli on renki, ei isäntä – maltti on valttia
Suurin virhe, jonka aloitteleva eräkokki tekee, on kiire. Nälkä kurnii suolissa, ja liekit lyövät korkealle, joten pannu lyödään tuleen heti. Ei näin. Avotuli on ruoanlaitossa vihollinen; hiillos on ystävä. Kun liekit nuolevat pannun reunoja, rasva palaa hetkessä, ja ruoka saa kitkerän savunmaun, joka ei ole sitä ”hienostunutta aromia”, jota haetaan.
Jos teet tulet itse, valitse puut huolella, jos mahdollista:
- Kuiva koivu on kuningas, mutta se palaa kuumasti ja nopeasti. Sitä pitää lisätä tasaisesti, jos haluat pitkäkestoisen hiilloksen.
- Havupuut, kuten kuusi ja mänty, rätisevät ja paukkuvat. Se tarkoittaa kipinöitä ruoassa ja vaatteissa. Jos muuta ei ole, anna niiden palaa rauhassa hiillokseksi ennen kokkaamista.
- Leppä on savustajan valinta, ja se antaa lempeämmän lämmön. Jos löydät tätä halkoliiteristä, ota mukaan.
Kiviniemen rannoilla näki usein sen tilanteen, että makkarat lyötiin ns. ”kylmille tulille” tai sitten valtavaan roihuun. Hyvä sääntö on tämä: kun et enää pysty pitämään kättäsi noin 15 sentin korkeudella tulipesästä viittä sekuntia pidempään, lämpö on sopiva paistamiseen. Jos karvat palavat heti, odota.
Välineurheilua vai maalaisjärkeä?
Nykyään retkeilykaupat notkuvat titaanikattiloita ja ultrakevyitä kaasukeittimiä. Ne ovat loistavia, jos kannat kaiken selässäsi viikon ajan Lapin kairassa. Mutta jos olet liikkeellä autolla, kanootilla tai lyhyemmällä päiväretkellä, mikään ei voita valurautaa tai kunnon hiiliteräspannua. Muurikka on tietysti klassikko, ja syystä.
Valurauta tasaa lämmön. Nuotio on epätasainen lämmönlähde – yksi nurkka on 300-asteinen, toinen haalea. Ohut alumiinipannu polttaa ruoan kuumasta kohdasta heti pohjaan. Paksu rauta antaa anteeksi.
Mutta tässä on pari juttua, joita harva tulee ajatelleeksi ennen kuin on liian myöhäistä:
- Älä ikinä, missään tilanteessa, pese valurautapannua astianpesuaineella metsässä (tai kotona). Pilatulla pinnoitteella paistaminen on yhtä tuskaa. Pelkkä vesi ja kuivaus riittää.
- Ota mukaan kunnon lasta. Muoviset ”kaupunkilastat” sulavat, kun ne osuvat vahingossa kuumaan ritilään. Metalli on paras, puinen hyvä kakkonen.
- Pyllynalunen. Kuulostaa tyhmältä, mutta kokkaaminen vaatii kyykkimistä ja istuskelua. Jos maa on märkä, kokkailu loppuu lyhyeen ilman istuinalustaa.
- Nahkahanskat. Tämä on se varuste, jonka ammattilaiset muistavat ja amatöörit unohtavat. Nokinen kahvipannu tai kuuma paistinpannu ei liiku paljain käsin, ja ne keinokuituiset sormikkaat sulavat kiinni ihoon. Hitsaajan hanskat rautakaupasta ovat halpa ja paras vakuutus palovammoja vastaan.
Esivalmistelu – se tylsä vaihe, joka pelastaa hermot
Kuvittele tilanne: on hämärää, hyttyset inisevät korvan juuressa, ja yrität pilkkoa sipulia huteralle muovilautaselle tylsällä puukolla. Ei jatkoon. Paras nuotioruoka tehdään puoliksi kotona keittiön pöydän ääressä.
Itse teen aina niin, että pilkon kaiken valmiiksi rasioihin tai pusseihin. Perunat, sipulit, vihannekset – kaikki valmiiksi pilkottuna. Jos teet lettutaikinaa, sekoita se valmiiksi pestyn maitotölkin tai limupullon sisään. Metsässä sinun tarvitsee vain ravistaa pulloa ja kaataa pannulle. Ei vispilöitä, ei kulhoja, ei sotkua.
Pari kikkaa esivalmisteluun:
- Jos paistat perunoita, esikeitä ne kotona melkein kypsiksi. Raaka peruna vaatii nuotiolla yllättävän kauan aikaa ja palaa helposti pinnalta ennen kypsymistä sisältä. Esikeitetyt potut saavat pannulla vain rapean pinnan ja savun maun. Täydellistä.
- Lihan marinointi on sotkuista puuhaa leirissä. Marinoi lihat kotona tuplapussiin (varmista, ettei vuoda repussa, kokemusta on).
- Kananmunat voi rikkoa valmiiksi pulloon, jos teet munakasta aamulla. Säästyt kuorien onkimiselta ja rikkoutuneilta kennoilta rinkassa.
Klassikkojen uudet vaatteet: Nuotioruoan ei tarvitse olla vain makkaraa
Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan HK:n Sinistä siinä missä kuka tahansa suomalainen. Mutta rajansa kaikella. Nuotiolla voi tehdä melkein mitä vain, mitä hellallakin, kunhan asenne on kohdallaan. Tässä muutama suosikki, joita Kiviniemen kävijät ovat kehuneet.
Folionyytit – ”laiskurin lasagne”
Nämä ovat nerokkaita, koska jokainen voi koota omansa. Idea on yksinkertainen: ota pala vahvaa foliota (mieluiten sitä paksumpaa grillifoliota), ja laita sisään mitä vain. Perussääntö on, että kovat juurekset pilkotaan pieneksi, ja mukaan tarvitaan rasvaa ja nestettä.
Oma suosikkikombo on perunakuutiot, porkkana, sipuli ja reilu köntti Koskenlaskija-juustoa (voimakas). Juusto sulaa sellaiseksi kastikkeeksi, että oksat pois. Jos haluat hifistellä, laita mukaan esikypsytettyä lohta tai savukinkkua. Tärkeintä on sulkea nyytti tiiviisti, jotta höyry kypsentää ruoan, mutta jättää vähän tilaa laajenemiselle. Heitä hiilloksen sivuun, ei suoraan tuleen, noin 15–20 minuutiksi.
Loimulohi – helpompaa kuin luulet
Monet pelkäävät loimuttamista, mutta se on itse asiassa vaikeampi mokata kuin paistaminen, koska lämpö on epäsuoraa. Tarvitset vain lankun (lehtipuu, ei pihkaista) ja puutappeja (tai rautanauloja, jos olet pragmaatikko). Kala naulataan lautaan nahkapuoli lautaa vasten, suolataan reilusti merisuolalla ja asetetaan tulen viereen pystyyn.
Kikka on siinä, että etäisyyttä säädetään. Kokeile sormella kalan pintaa; jos se on kuuma mutta ei polta sormea, etäisyys on hyvä. Valele välillä sulatetulla voilla tai sitruunamehulla. Loimutus kestää tunnista puoleentoista, joten tämä on sellaista ”istutaan ja parannetaan maailmaa” -ruokaa.
Jälkiruoka kruunaa illan
Muurikkaletut ovat itsestäänselvyys. Mutta oletko kokeillut paistaa banaaneja? Tee banaanin kuoreen viilto pituussuunnassa, tunge väliin suklaapaloja (Fazerin sininen toimii aina) ja laita banaanit hiillokselle. Kun kuori on täysin musta ja suklaa sulaa, se on valmis. Syödään lusikalla suoraan kuoresta. Lapset rakastavat tätä, ja rehellisesti sanottuna niin aikuisetkin, vaikkeivät aina myönnä.
Nokipannukahvi – pyhä toimitus
Tästä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Nokipannukahvi ei ole vain juoma, se on rituaali. Kiviniemen rannassa auringonlaskun aikaan keitetty kahvi on ehkä parasta, mitä tiedän. Mutta siinä on pari sääntöä.
Ensinnäkin, pannun pitää olla nokeentunut. Se kuuluu asiaan. Vesi kiehautetaan ensin. Sitten pannu nostetaan pois tulelta, ja purut sekoitetaan veteen. Älä keitä puruja! Jos keität kahvia porojen kanssa, siitä tulee kitkerää tervaista myrkkyä. Anna hautua hetki sivussa.
Sitten tulee ”säikäyttäminen”. Kaada tilkka kylmää vettä nokasta sisään tai kopauta pannun kylkeä kevyesti maata vasten. Tämä saa purut laskeutumaan pohjalle. Odota muutama minuutti. Kaada kuppiin rauhallisesti. Jos olet onnekas, saat täydellistä, pehmeää kahvia ilman suodatinpaperin makua.
Hygienia ja etiikka – älä ole se tyyppi
Vaikka ollaan luonnon helmassa, ruokamyrkytys ei ole kiva tuliainen. Käsihygienia unohtuu helposti, kun vettä ei tule hanasta. Käsidesi on pakollinen varuste repussa. Raaka liha ja kala vaativat erityistä tarkkuutta lämpimässä kelissä – jos et saa kylmäketjua pidettyä, suosi säilykkeitä tai kuivatuotteita. Savukala säilyy, tuore ei.
Ja sitten se tiskaus. Kiviniemen tilalla ja kaikkialla luonnossa pätee sama sääntö: ei pesuaineita suoraan järveen. Vaikka purkin kyljessä lukisi ”biohajoava”, se rehevöittää vettä. Ota pesuvesi kattilaan, pese astiat rannalla kuivalla maalla ja kaada likavesi maahan imeytymään, tarpeeksi kauas vesirajasta. Rasvat voi pyyhkiä pannulta talouspaperilla ja polttaa nuotiossa ennen pesua – säästää vaivaa ja vettä.
Lopuksi
Ruoka on polttoainetta, mutta retkellä se on myös ohjelmanumero. Uskalla kokeilla muutakin kuin grillimakkaraa. Eihän se aina mene kuin Strömsössä – joskus lettu palaa ja joskus peruna jää raa’aksi. Mutta lupaan, että nauru raikuu ja ne epäonnistumisetkin muistetaan lämmöllä vuosien päästä. Tärkeintä on päästä ylös sohvalta, pakata reput ja suunnata ulos. Kiviniemen maisemissa opimme, että parasta ei ole täydellinen suoritus, vaan se hetki, kun istutaan tulilla, vatsa täynnä ja savu kirvelee silmiä.
Hyviä kokkaushetkiä!